Kun armas vannoo puhuvansa totta,
sen uskon, vaikka valheeksi sen tiedän.
hän luulkoon, että olen nuori houkka,
maailman kieräilyihin tottumaton.
Näin luulottelen;
minua hän luulee nuoreksi,
vaikka vastoin tietoaan.
Ja uskon hänen vilpillistä kieltään
– molemmin puolin totuus salataan.
Siis miksi hän ei myönnä pettävänsä?
Ja miksen minä myönnä; vanhenen?
Rakkaus koristautuu valeuskoon,
ei vanhus laske lemmenvuosiaan.
Näin petkutan,
ja hänkin petkuttaa,
ja imartelu puutteet verhoaa.