Kuva: Sanni Hallanvaara 2005
Rouva Öhman, joka mielellään tituleeraa itseään ”madam Öhman”, on nousukasmainen, mutta hersyvä hahmo. Todellisuudessa hän on ”vain” tavallisen raatimies- upseerin rouva. Rouvan olemus on koomisen muodikas ja tavoiltaan hän on hupaisankin flirttaileva. Hän nauttii keskipisteenä olosta, erityisesti kun pöytäkavaljeerina on ”voita molemmin puolin”. Hänen illallispöytäänsä kuuluvat olennaisena osana muoti ja kauneusihanteet, hovin tavat ja hauskanpito sekä etenkin juorut! Piireihin saapuvat paikalliset seuraapitävät sekä kauempaakin tulevat hovissakin vaikuttaneet, vai oliko se sittenkin vain hovista vaikuttuneet?
1700-luvulla omien hiuksien sijaan käytetty peruukki kertoi varallisuudesta, sillä peruukit olivat kalliita ja niistä maksettiin ylellisyysvero.
Rouva Öhmanin maine on todellakin kiirinyt ja hän on saavuttanut suosiota kustavilaisilla assemblée- juhlillaan. Hänen seurassaan nykyaikaiset kiireet unohtuvat ja on viihdyttävää huomata, että 1700- luvun henkilöt ja aikakausi ei kuitenkaan loppujen lopuksi poikkea paljon tästä ajasta?
Tämä illallisohjelma sopii hyvin sekajoukoille, joissa on läsnä sekä miehiä että naisia. Ohjelma on parhaimmillaan istuvissa illallistilaisuuksissa, joiden koko on 10 - 200 henkeä. Illan esiintyjäjoukossa on tilaajaryhmän koosta riippuen roolihenkilöitä, elävöittäjiä 3- 7 ja lisukkeena hovimusikantti tai kaksi. Kestoltaan ohjelma myötäilee illallisen kestoa, eli noin 3 tuntia.
Lisätietoja ohjelmasta Hämeen Wanhan Linnan Kilta ry: puh. 040- 7765262 tai ohjelmat(ät)hameenvanhanlinnankilta.fi