Kilta nimeää Hämeen Jaarliksi suomalaisen tai ulkomaalaisen henkilön, joka on ansiokkaalla tavalla tehnyt tunnetuksi Hämeen keskiaikaisen linnan historiaa, osallistunut nykyisen tilan luomiseen tai kuvannut linnaa kirjallisuuden tai taiteen keinoin.
Valittavan henkilön tulee täyttää yksi tai useampi seuraavista kriteereistä:
Nimeämisen merkiksi Hämeen Jaarli saa toimintavuotensa ajaksi käyttöönsä kultaiset Jaarlin käädyt. Lisäksi hän saa Jaarli-mitalin.
Hämeen Jaarli 2002 rouva Helvi Frick (käädyt kaulassa) on ollut Killan Naistoimikunnan ansioitunut vetäjä. Kuvassa myös FT Anna-Maria Vilkuna, mm. Killan entisiä puheenjohtajia ja Vallan Asuinsijat -tutkimushankkeen jäsen. Hänelle myönnettiin Hämeen Jaarlin arvo vuonna 2005
Vuonna 2001 Hämeen Wanhan Linnan Kilta nimesi ensimmäisen Hämeen Jaarlin ja hän oli ansioitunut tutkija FT Knut Drake. Hänen nimeämisensä jälkeen Hämeen Jaarlin arvonimen ovat saaneet:
Hämeen Jaarli 2006
kuva Timo Martola 2006
Aino Katermaa, FT on keskiajan historian dosentti vuodesta 1998. Hän toimii lehtorina Tampereen yliopiston historiatieteen laitoksella/avoimen yliopiston opetuksessa.
Katermaa on sekä innostava Hämeen linnan tutkimuksen ohjaaja että ansioitunut linnan historian tutkija.
Hän perusti 1980-luvun puolivälissä Tampereen yliopiston historiatieteen laitokselle Hämeen linna-tutkimusryhmän, jonka työn tuloksista on vuosien mittaan syntynyt graduja, lisensiaattitöitä ja väitöskirjoja. Tutkimusryhmän aikaansaannos oli myös vuonna 1990 ilmestynyt ”Linnassa ja sen liepeillä” kirja, joka oli ensimmäinen esitys linnan historiasta aina sen varhaisvaiheista 1900- luvulle. Teos teki tunnetuksi myös uusinta Hämeen linna tutkimusta.
Omissa tutkimuksissaan Katermaa on keskittynyt erityisesti kaupunkiin linnan varjossa. Hän on perehtynyt erityisesti Hämeenlinnan kaupungin 1700-luvun muuttoon ja Linnankasarmin perustamiseen. Erityisen ansiokkaasti hän on käyttänyt hyväkseen karttamateriaalia, ja tuonut esille suomalaisille aikaisemmin tuntematonta karttamateriaalia Moskovan arkistoista.